Suomalainen yhteiskunta
Historiankirjoista voidaan huomata, että vuosisatojen varrella valtioiden rajat ovat olleet jatkuvan uudelleenmäärittelyn kohteena. Kansat ovat muuttaneet paikasta toiseen milloin luonnonmullistusten, milloin paremman toimeentulon vuoksi. Samoin muuttoliike on koskettanut Suomea, joskin vähäisemmässä määrin kuin keskeisimmillä kulkureiteillä sijaitsevia alueita. Suomen etnisiin vähemmistöihin voidaan laskea muun muassa saamelaiset, romanit ja tataarit.
Arvion mukaan ulkomailla asuu 1,3 miljoonaa ulkosuomalaista, joilla on suomalainen sukutausta. Suomalaiset siirtolaiset ovat muuttaneet etenkin Ruotsiin, Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Australiaan. Suomalainen siirtolaisuus lisääntyi selkeästi 1800-luvun aikana ja myöhemmin esimerkiksi 1960-luvulla. Nykyisinkin koulutuksen ja työmarkkinoiden kansainvälistymisen myötä monet suomalaiset oleskelevat pysyvästi ja väliaikaisesti ulkomailla.
Suomen itsenäisyydestä 1980-luvulle asti lähes joka vuosi Suomesta muutti enemmän ihmisiä ulkomaille kuin ulkomailta ihmisiä Suomeen. Maahanmuutto Suomeen on lisääntynyt erityisesti viime vuosikymmeninä. Kuitenkin ulkomaan kansalaisten määrä on Suomessa yhä yksi Euroopan pienimmistä.
Kunkin maan maahanmuuttohistoria vaikuttaa omalta osaltaan maahanmuuttajien kotoutumisen edellytyksiin. Suomessakin palvelujärjestelmien luominen ja monikulttuurisuustyön ammatillisuuden kehittäminen ovat vaatineet aikaa. Kokemusten jakaminen perinteisten maahanmuuttomaiden kanssa etenkin Euroopassa on osoittautunut hyväksi keinoksi kehittää suomalaista järjestelmää.
Maahanmuuttajien kotoutumisen edellytyksiin vaikuttavat merkittävästi myös valtaväestön asenteet. Vaikka maahanmuuttajien Suomessa kohtaamalle, toisinaan varaukselliselle ilmapiirille voidaan löytää selityksiä, on jokaisen sitoutuminen monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamiseen ensisijaisen tärkeää. Monikulttuurisuus on väistämätön seuraus maailman kansainvälistymisestä. Myös maahanmuuttajien kotoutumiseen täytyy suhtautua vakavasti, jotta yhteiskunnallisten konfliktien ja syrjäytymiskierteen kehittyminen voidaan välttää ja kansalaisten yhdenvertaisuus varmistaa.