Maahanmuuttajien perheet ja lähiyhteisö
Kuten nykyajan perheet usein, myös maahanmuuttajien perheet ovat keskenään hyvin erilaisia. Ne eroavat toisistaan niin lähtömaan, maahantulosyyn, kotoutumisresurssiensa kuin perhemuotonsakin suhteen. Jotta perheellisistä maahanmuuttajista voisi tulla yhdenvertaisia ja täysivaltaisia yhteiskunnan toimijoita, on tärkeää ymmärtää, mitä maahanmuutto, kotoutuminen ja etniseen vähemmistöön kuuluminen merkitsevät maahanmuuttajaperheen hyvinvoinnille kokonaisuudessaan. Haasteita sisältyy myös viime aikoina lisääntyneisiin kahden kulttuurin parisuhteisiin. On hyvä miettiä, miten perheen ihmissuhteisiin tai lastenkasvatukseen vaikuttaa se, kun molemmat puolisot, toinen puolisoista tai ainoa vanhempi on syntynyt, kasvanut ja tullut kasvatetuksi muulla kuin Suomessa.
Suomen maahanmuuttajat ovat lähinnä ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajia ja keskustelu monikulttuurisuudesta on keskittynyt kotoutumiseen ja kotouttamiseen. Kotoutuminen ymmärretään usein ensisijaisesti yksilön kotoutumiseksi. Jokainen yksilö tarvitseekin juuri hänen tilanteeseensa sopivaa tukea kuten kielikoulutusta, muuta koulutusta, verkostoja, tukea läksyjen luvussa tai neuvoja työnhaussa. Silti perheellisten maahanmuuttajien kohdalla koko perheen tarpeiden muistaminen on välttämätöntä. Perheenjäsenet saattavat kotoutua eri tahtiin ja tarvita erilaista huomiota eri hetkillä. Sillä, mitä vanhemmat tekevät ja miten he voivat, on väistämättä vaikutusta lapsiin ja päinvastoin.
Luonnollisesti kaikki maahanmuuttajat eivät elä perheessä. Heidän samoin kuin perheessä elävien kotoutumisessa laajemmalla etnisellä tai uskonnollisella yhteisöllä saattaa olla merkittävä rooli. Monelle maahanmuuttajayhteisö on tarjonnut tarpeellisia kontakteja, hyödyllistä tietoa ja kannustavia malleja, jotka ovat auttaneet uudessa yhteiskunnassa selviytymisessä. Joissakin tilanteissa yhteisö saattaa kuitenkin rajoittaa yksilön vapauksia ja osallistumisen mahdollisuuksia. Vaikka maahanmuuton myötä joku tahtoisi esimerkiksi muuttaa pukeutumistaan tai käyttäytymistään, yhteisö saattaa kannustaa voimallisestikin pitäytymään perinteissä.