Perhenäkökulma kotoutumiseen

Suomalaista yhteiskuntaa kuvataan usein yksilökeskeiseksi. Monen mieleen on voinut iskostua ajatus, että yksilö kantaa vastuun niin epäonnistumisestaan kuin menestymisestäänkin. Tätä yhteiskunnallista piirrettä on voinut vahvistaa se, että perheiden koko on pienentynyt ja yksin eläminen ja avioerot ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä. Joiltakin osin myös suomalainen palvelujärjestelmä on osoittautunut sangen yksilökeskeiseksi. Perheessä elävien maahanmuuttajien näkökulmasta se ei ota aina riittävästi huomioon perheen merkitystä kotoutumisessa.

Maahanmuuttajaperheen muutospaineet

”Perhekeskeisen kotouttamisen lähtökohtana on ymmärrys perheen ja läheisten ihmissuhteiden merkityksestä keskeisenä hyvinvoinnin lähteenä ja tukena. Taustalla on myös tieto siitä, että maahanmuutto ja kotoutumisprosessi ovat monille perheille haastava kokemus, joka koettelee sekä vanhemmuutta että perheen sisäistä eheyttä (Holtzman 2000, Portes 1997, Foner 1997, Bravo & Lönnback 1997). Kotoutuva perhe joutuu monenlaisten muutospaineiden kohteeksi. Usein esimerkiksi perheenjäsenten roolit, arvostus ja kasvatusperiaatteet kyseenalaistuvat. Perhedynamiikan muutokset voivat ilmetä sekä sukupolvien että sukupuolten välisissä suhteissa.

Suomalaiselle yhteiskunnalle ominainen ydinperhe ei ole kaikissa maissa yleinen. Maahanmuuttajat monesta niin sanotusta kollektiivisesta kulttuurista ovat eläneet usein laajennetussa perheessä, jossa perheen etu on yksilön etua tärkeämpi ja yhteyksiä kaukaisiinkin sukulaisiin pidetään yllä. Suomessa perhe saattaa joutua tottumaan paljon vähäisempään perheenjäsenten määrään. Tällaisessa tilanteessa perheenjäsenten väliset suhteet ja tunteet tulevat intensiivisemmiksi ja ne saattavat värittyä uusin odotuksin ja roolein. Kollektiivisista kulttuureista muuttaneiden perheenjäsenten välille saattaa syntyä myös erilaisia käsityksiä siitä, miten paljon perheenjäsenet voivat määritellä toistensa elämää ja valintoja.

Uudessa maassa vanhemmat kasvattavat lapsiaan tilanteessa, josta heillä ei ole aikaisemman kokemuksen ”karttaa”. He joutuvat ohjaamaan lapsiaan ja tekemään valintoja tilanteessa, jossa aiemmat tiedot ja käsitykset rooleista ja normeista eivät välttämättä toimi. On tavallista, että maahanmuuton myötä maahanmuuttajavanhemmat kokevat vaikutusvaltansa vähentyneen niin omaan elämäänsä kuin lapsiinsakin. Muutoksen paine ja uhka tulevat samanaikaisesti ulko- ja sisäpuolelta. Vanhemmat saattavat kokea, että lapset ’liukuvat’ pois heidän ulottuviltaan yhteiskuntaan, jota he eivät itse tunne. Tällaisessa tilanteessa lasten äärimmäinen kontrolloiminen ja rajoittaminen voivat olla epätoivoisia yrityksiä vaikuttaa muutosprosessiin, johon ei kykene muuten vaikuttamaan.

Eritahtinen kotoutuminen

 Perhekeskeisen kotouttamistoiminnan yhtenä tavoitteena on, että kaikilla perheenjäsenillä on mahdollisuus luoda kontakteja valtaväestöön sekä kokea osallisuutta yhteiskunnan instituutioissa ja toiminnassa. Näin ehkäistään ’eritahtista kotoutumista’ (Portes 1997). Eritahtisessa kotoutumisessa perheenjäsenten käsitykset hyväksyttävistä normeista, rooleista ja arvoista eriytyvät, kun eri perheenjäsenet saavat ja omaksuvat erilaisia vaikutteita kodin ulkopuolelta. Eritahtisessa kotoutumisessa myös perheenjäsenet oppivat kieltä ja hallitsevat kodin ulkopuolista maailmaa eri tavoin.

Eritahtinen kotoutuminen perheenjäsenten välillä muuttaa tai vääristää perheenjäsenten välisiä vuorovaikutus- ja valtasuhteita. Näin tapahtuu helposti esimerkiksi parisuhteissa, joissa toinen puoliso on muuttanut maahan selvästi aiemmin kuin toinen. Toisen perheenjäsenen suurempi kosketuspinta yhteiskuntaan ja sen sosiaalisiin verkostoihin, parempi kielitaito ja yhteiskunnan tuntemus saattaa puolisot keskenään epätyydyttävään valta-riippuvuus –suhteeseen.

Eritahtista kotoutumista tapahtuu usein myös silloin, kun lapset ja nuoret menevät kouluun, mutta vanhemmat jäävät esimerkiksi työttömyyden vuoksi muusta yhteiskunnasta eristyksiin. Lapset oppivat uutta kieltä ja yhteiskunnan toimintaperiaatteita nopeammin kuin vanhempansa. Tällöin vanhempien ja lasten väliset roolit voivat kääntyä vaarallisesti ylösalaisin niin, että lapset ottavat liiaksi vastuuta ja ohjailevat vanhempiaan uudessa yhteiskunnassa. Seurauksena on, että vanhemmat menettävät auktoriteettinsa ja vanhemmuutensa ja lapset menettävät huolettoman lapsuutensa. Aikuisille uuden kielen oppiminen ja mukaan pääseminen yhteiskuntaan sekä sosiaalisiin verkostoihin on siis erityisen tärkeää juuri vanhemmuuden kannalta.

Riskitekijöitä

Monet maahanmuuton kokeneet perheet kokevat juurettomuutta ja kärsivät sosiaalisten tukiverkostojen hajoamisesta. Myös kielen ja yhteiskunnan tuntemuksen puute ja etniseen identiteettiin liittyvä hämmennys voivat lisätä psykososiaalisia ongelmia. Samalla, kun vanhemmat ovat vasta alussa omassa integroitumisessaan yhteiskuntaan, lapset ja nuoret kasvavat, kehittyvät ja tarvitsevat vanhempiensa tukea ja ohjausta kuten aina ennenkin.

Väestöliiton Kotipuun kokemusten mukaan useat tekijät muodostavat riskitekijöitä koko perheen tasapainoiselle kotoutumiselle ja hyvinvoinnille. Näin etenkin, jos seuraavista tekijöistä useampi osuu samanaikaisesti tietyn perheen kohdalle: yksinhuoltajuus, luku- ja kirjoitustaidottomuus, vanhempien eristäytyneisyys ja masentuneisuus, monilapsisuus sekä erityistarve vammaisuuden tai muun seikan vuoksi. Nämä tekijät tulisi tunnistaa kunnissa jo kotoutumisen alkuvaiheessa ja suunnitella yhdessä perheen kanssa tehostettua tukea ja ohjausta.”