Olet tässä: Etusivu > Maahanmuuttajana Suomessa > Maahanmuuttokokemus ravistelee

 

Maahanmuuttokokemus ravistelee

Varmasti jokainen uuteen maahan muuttava toivoo saavansa osallistua tasaveroisena uuteen yhteiskuntaan esimerkiksi arkisten sosiaalisten suhteiden, opiskelun, harrastustoiminnan tai työn kautta. Osallistumisen ja kontaktien kautta kertyy tietoa uudesta yhteiskunnasta, sen suomista mahdollisuuksista, vaatimuksista ja odotuksista. Tämä kaikki vahvistaa yksilön oman elämän hallintaa uudessa ympäristössä. 

Kielitaidon puute, työttömyys, syrjintä ja mahdolliset muut tekijät voivat kuitenkin vaikuttaa niin, että kestää vuosia, ennen kuin maahanmuuttaja onnistuu rakentamaan itselleen mielekkäitä yhteyksiä ympäröivään yhteiskuntaan. Monet jäävät pitkittyneeseen ’välitilaan’ tai ’tyhjiöön’, jossa he kokevat yksinäisyyttä ja irrallisuutta. Kotoutumisen prosessissa keskeisiä ovat henkilökohtaiset suhteet valtaväestön jäseniin tai muihin maahanmuuttajiin, jotka ovat jo ’päässeet mukaan’.

Epätarkoituksenmukaisia selviytymiskeinoja

Mikäli sosiaalinen tyhjiö ei täyty ja riittävästi tietoa tai tukea kotoutumisen etenemiseen ei välity, henkilö voi kehittää epätarkoituksenmukaisia selviytymiskeinoja. Seurauksena saattaa olla, että omiin odotuksiin liittyvä pettymys käännetään ympäröivää yhteiskuntaa vastaan, joka koetaankin nyt uhkaavana ja pahana. Henkilö voi myös eristäytyä oman etnisen tai uskonnollisen yhteisön piiriin.

Perhekin saattaa saada osansa jonkun perheenjäsenen pahasta olosta. Toinen tai jompikumpi vanhemmista voi esimerkiksi korostetusti tarrautua vanhoihin malleihin ja normeihin. Perhettä koskevan nopean muutoksen keskellä muita perheenjäseniä saatetaan kontrolloida muun muassa fyysisellä väkivallalla tai eristämällä kodin ulkopuolisesta maailmasta.

Joskus koti-ikävä, paluun haave ja nostalgia entistä kotimaata kohtaan valtaavat ajatukset niin, että kotoutumiseen tarvittava energia suuntautuu muualle. Kun toiveet ja odotukset eivät toteudu, voi seurauksena olla myös pettymys itseä kohtaan. Henkilö voi kokea epäonnistuneensa, mikä puolestaan saattaa johtaa masennukseen. 

Maahanmuutto ja kotoutuminen ovat siis usein yksilön hyvinvointia ravisteleva kokemus. Tämä elämäntilanne voi olla jopa traumaattinen kokemus, jos kotoutumiseen liittyvät vaikeudet kasaantuvat ja vievät tunteen oman elämän hallinnasta. 

 

Maahanmuuttajien perheet ja lähiyhteisö
Kotoutuminen ja kotouttaminen
Lähisuhde- ja perheväkivalta
Kunniaväkivalta
Tyttöjen ympärileikkaus